perjantai 4. lokakuuta 2013

Sohva poikineen









Kyllä ihminen on hullu. Olin noin pari viikkoa sitten huutokaupassa, jossa kaupattiin erään seurakunnan ja pappilan irtaimistoa. Niin kuin kuvista voi päätellä, mukaan tarttui kaksi sohvakalustoa ja yksi sohva siihen päälle. No, koko hommahan lähti käsistä siinä vaiheessa, kun kukaan muu huutokaupassa ei ollut kiinnostunut näistä huonekaluista. Jäin paikan päälle puoli huvikseni katsomaan paljonko näille, ehkä yhdelle tietylle nojatuolille jäisi hintaa. Huutokauppa oli pienellä paikkakunnalla ja suurin osa huutajista oli iäkkäämpä kävijäkuntaa, joten arvatenkin heitä ei kiinnosta vastaavan vuosikymmenen huonekalut.

Uskokaa tai älkää mutta maksoin tästä läjästä kolme euroa! euron per sohvakalusto. Huvittavintahan tässä on se, että en (ainakaan vielä) tiedä mitä näillä teen. Ihastuin erityisesti tuohon punaiseen plyysisohvaan joten se jää todennäköisesti itselle. Kaikki sohvat ja nojatuolit ovat hyvässä kunnossa ja rungoiltaan täysin ehjiä, pieniä ruhjeita verhoiluissa lukuun ottamatta, mutta luonnollisesti likaisia ja pölyisiä niinkuin kuvista voi päätellä. Jotakin niille täytyy tehdä ennenkuin ne voi ottaa käyttöön. Plyysisohva ja sen verhoilu on täysin ehjä mutta ennen käyttöönottoa täytyisi vähän tutkia mitä se on syönyt, ainakin tilata sille jokin ammattimainen extradesinfiointipesu. Tai mistä sitä tietää vaikka se saisikin uuden verhoilun. Vihreän sohvakaluston verhoilu on sen verran huonossa kunnossa, että se kaipaa uutta kangasta. Ehdotuksia otetaan vastaan, millainen kangas kalustoon sopisi. Itse ajattelin melko vaaleaa harmaata. Vien kaluston verhoiltavaksi opiskelijoille kouluun, jossa opiskellaan kyseistä ammattialaa ja sitten ehkä etsin sille ottajan.

Jos tiedät jonkun joka voisi olla kiinnostunut näistä ihanista 50-60-luvun sohvista tai nojatuoleista, kerro ihmeessä!

8 kommenttia:

  1. Minä sain samaan tyyliin menevän sohvan eräästä vanhasta talosta, kaveri kävi sen pesemässä vesi-imurilla/mäntysuovalla/painepesurilla ja nyt se on ollut viikkoja tuolla takaterassilla, se haisee vanhalle. Harmi! Olisin niin halunnut sen olkkariin kun samaa puunsävyä löytyy muista olemassa olevista (piano, vanha tv-taso jne) ja rakastan tuon ajan muotoilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse myös tykkään paljon noista sohvien ja nojatuolien muodosta. Katsotaan nyt mitä keksin tälle konkkaronkalle :) Näitä oli säilytetty onneksi hyvässä, ilmavaihtuvassa paikassa joten eivät ainakaan haise vanhalle tai tunkkaiselle. Vaikka olisivatkin olleet vuosikymmeniä hyvässä säilössä, kuulemma ainakin kankaisisiin sohviin voi imeytyä/tunkeutua vaikka mitä tuholaisia eli ainakin sellaiset kannattaa tutkia kunnolla.

      Poista
  2. Ihanaakin ihanampi postatus! Söpösiä sohvia ja ihanan paljon :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat juu, vielä kun saisi tuohon vihreään kalustoon ja punaiseen plyysisohvaan uudet verhoilut. Verhoiltavaksi menevät kunhan ehtivät. Ja tervetuloa seurailemaan! :)

      Poista
  3. Vitsit, olisin kiinnostunu tuosta punasesta nahkatuolista, jos se olis toisen värinen!
    Mulla on kans tuos mun 50-luvun nojatuolis toi verhoilu vähän väsyny et jotain pitäs keksii.. Kerro sit miten aiot päällystää ton vihreän niin ehkä voin olla varteenotettava ostaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon vihreeseen kalustoon on tulossa sellainen suht vaaleen harmaa kangas, mutta sille on jo todennäköinen ottaja. Täytyy kertoo sulle jos tulee muutoksia suunnitelmiin :)

      Saisithan toki tuohon punaiseen uuden päällisen laitettua ;) Nuo tuolit on täysin ehjät mutta sohvassa on tekonahassa reikä.

      Poista
  4. Onko punainen plyyshisohva saanut jo uuden päällisen? Jos EI, niin olen kiinnostunut sen vanhasta kankaasta!!!
    Ota yhteyttä s.postilla joona.hamm (ät) gmail.com

    VastaaPoista
  5. Niin ja JOS punaisen sohvakaluston uudelleen verhoilu sattuu sinun kontollesi, niin myös niiden vanhat ruutukuviolliset nahat kiinnostaa myös niin sohvasta ja tuoleista. Itse en pilaisi noista mitään uudelleenverhoilulla ellei nyt ihan rikki olisi, mut jokainen tekee omilleen mitä haluaa. =)

    VastaaPoista