maanantai 18. marraskuuta 2013

Kirjahylly veks




Siirrettiin kirjahylly pois olohuoneesta suoraa tietä työhuoneeseen.
Tuntuu, että siellä on kirjahyllylle oivallisempi paikka.

Nyt on enemmän tilaa oleskella, ah!


maanantai 7. lokakuuta 2013

Maanantain ihana sää!



Tänään on upea auringonpaiste ja ihanan sininen taivas!

Syksyn värit ovat nyt ehkä kauneimmillaan,
ainakin meidän marja-aronia pensaassa.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Sohva poikineen









Kyllä ihminen on hullu. Olin noin pari viikkoa sitten huutokaupassa, jossa kaupattiin erään seurakunnan ja pappilan irtaimistoa. Niin kuin kuvista voi päätellä, mukaan tarttui kaksi sohvakalustoa ja yksi sohva siihen päälle. No, koko hommahan lähti käsistä siinä vaiheessa, kun kukaan muu huutokaupassa ei ollut kiinnostunut näistä huonekaluista. Jäin paikan päälle puoli huvikseni katsomaan paljonko näille, ehkä yhdelle tietylle nojatuolille jäisi hintaa. Huutokauppa oli pienellä paikkakunnalla ja suurin osa huutajista oli iäkkäämpä kävijäkuntaa, joten arvatenkin heitä ei kiinnosta vastaavan vuosikymmenen huonekalut.

Uskokaa tai älkää mutta maksoin tästä läjästä kolme euroa! euron per sohvakalusto. Huvittavintahan tässä on se, että en (ainakaan vielä) tiedä mitä näillä teen. Ihastuin erityisesti tuohon punaiseen plyysisohvaan joten se jää todennäköisesti itselle. Kaikki sohvat ja nojatuolit ovat hyvässä kunnossa ja rungoiltaan täysin ehjiä, pieniä ruhjeita verhoiluissa lukuun ottamatta, mutta luonnollisesti likaisia ja pölyisiä niinkuin kuvista voi päätellä. Jotakin niille täytyy tehdä ennenkuin ne voi ottaa käyttöön. Plyysisohva ja sen verhoilu on täysin ehjä mutta ennen käyttöönottoa täytyisi vähän tutkia mitä se on syönyt, ainakin tilata sille jokin ammattimainen extradesinfiointipesu. Tai mistä sitä tietää vaikka se saisikin uuden verhoilun. Vihreän sohvakaluston verhoilu on sen verran huonossa kunnossa, että se kaipaa uutta kangasta. Ehdotuksia otetaan vastaan, millainen kangas kalustoon sopisi. Itse ajattelin melko vaaleaa harmaata. Vien kaluston verhoiltavaksi opiskelijoille kouluun, jossa opiskellaan kyseistä ammattialaa ja sitten ehkä etsin sille ottajan.

Jos tiedät jonkun joka voisi olla kiinnostunut näistä ihanista 50-60-luvun sohvista tai nojatuoleista, kerro ihmeessä!

maanantai 9. syyskuuta 2013

Pientä ja isoa väkeä






Opiskelut ovat takanapäin ja voisinkin esitellä yhden viimeisistä kouluprojekteistani.

Suunnittelimme ja toteutimme Tytti Muurisen kanssa lasten kuvakirjan. Pientä ja isoa väkeä -kuvakirjan aiheena on suomalainen muinaisusko ja siihen on koottu tarinoita vanhoista uskomuksista ja perinteistä. Tarinoiden aiheita ovat mm. eläimet, luonto, haltijat, ihmiset ja maailman synty. 
Tytti suunnitteli ja toteutti kirjan kuvituksen ja minä puolestani taiton ja typografian.

Toteutimme kirjasta protoversion ja seuraava askel on lähteä kustantajien pakeille.
Toivotaan, että joku kustantaja innostuisi kirjastamme.

Yritys on ainakin kova!

lauantai 7. syyskuuta 2013

Säilytyslaatikoille uusi ilme


Löysin kirpparilta parin kannellisia säilytyslaatikoita. 
Laatikot saivat uuden kuoren kaapissa kauan lojuneista papereista.

maanantai 2. syyskuuta 2013

Praha kesäkuussa























Kesä on taas mennyt kohisten ja kummasti alkaa viihtymään sisällä kun päivät viilenevät. 
Pienen tauon jälkeen voisinkin taas jatkaa täällä. 

Kävin äidin, tädin ja serkun kanssa kesäkuussa viikon vierailulla Prahassa, ai että mikä ihana kaupunki!
Ehdottomasti yksi kesän kohokohtia. Varmasti teen jatkossa vielä toisen reissun tuohon upeaan kaupunkiin, niin paljon jäi näkemättä.


torstai 28. helmikuuta 2013

Sarvikuono seinällä





























































Kaivelin jokin aika sitten vanhoja kouluaikaisia piirustus- ja maalaustekeleitäni.
Löysin tämän muistaakseni yläasteaikoina tehdyn Dürerin sarvikuonosta jäljennetyn tussityön.
Päätin kehystää sen ja laittaa seinälle.

maanantai 25. helmikuuta 2013

String saapui



Vihdoin saatiin hylly seinään.
Olen jo muutaman vuoden haaveillut ihka omasta String-hyllystä ja nyt sellaisen sain, nimittäin syntymäpäivälahjaksi. Kiitos M!

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Löytöjä kirjaston poistomyynnistä

































Tein muutaman hauskan löydön kirjaston poistomyynnistä johon eksyin ihan sattumalta. Kaikki euron kappale, ei paha! Yleensä olen laiska tonkimaan niitä loputtomia kirjarivistöjä ja -pahvilaatikoita, joita ainakin tässä kyseisessä poistomyynnissä oli, mutta tällä kertaa tonkiminen kannatti.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Virkkaushulluus































Täällä on iskenyt jonkin sortin virkkausvimma. Olen varsinaisesti virkannut todellakin viimeksi ala-asteella joten tämä on outoa. Tämä on kyllä aivan ihanaa ajanvietettä eikä virkatessa tule ajateltua mitään ylimääräistä (toki nyt eletään niitä aikoja, että aika pitäisi käyttää johonkin aivan muuhun).

Olen vielä vähän harjoitteluasteella mutta jokaisesta työstä tulee edellistään parempi! Nyt työn alla on iso valkoinen kori.