maanantai 26. joulukuuta 2011

Rauhaa ja rakkautta

Niin vaan se joulu taas meni. Sai syödä vatsansa täyteen moneen otteeseen ja olla läheisten ihmisten seurassa. Mikäs sen ihanampaa. Olin ollut myös kiltti. Joulupukin pussista löytyi pari upeaa aarretta.
Nyt saa rauhoittua sohvan nurkkaan, pukeutua ihanan lömpöiseen villapaitaan ja paneutua lähemmin retroaarteisiin.







torstai 22. joulukuuta 2011

Kaksi päivää ennen joulua

Meillä on ollut jo vuosia perinteenä, että haemme isän kanssa kuusen Mäntymaasta joka joulu. Perinne jatkui siis tänäkin vuonna. Meno oli välillä melkoista, niinkuin kuvista näkyy. Varsinkin karvaisten ystäviemme toimesta. Reissu meni hyvin ja mainio kuusi löytyi, niinkuin joka joulu.




tiistai 20. joulukuuta 2011

Vihdoinkin seinällä

Saimme siis vihdoin nämä jutut ripustettua seinälle. Tarkoitus oli, että ne olisivat löytäneet paikkansa vasta työhuoneen remontin jälkeen mutta parempi niiden tuossa on kuin nurkassa nojailemassa.


perjantai 9. joulukuuta 2011

Joulukortteja


En ole yleensä ollut mikään innokas joulukorttien lähettäjä. Tänä vuonna ajattelin kuitenkin olla ahkera ja väsätä sellaiset. Jää nähtäväksi kuinka ensikertalaisen käy.






tiistai 6. joulukuuta 2011

Pikkujoulut

Sanomalehdet uusiokäyttöön. Vietimme ystävien kanssa 
eilen pikkujouluja. Perinteenä on ollut, että jokainen 
vie 5 euron lahjan, jotka sitten  jaetaan summan 
mutikassa. Pääsin siis paketoimaan joulun ensimmäiset 
paketit.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

saippuaa ja siirtolapuutarhaa

Pikavisiitti Vaasassa ja tuliaisiksi jotain mukavaa kotiin ja ehkä myös joulupukin pussiin.


Vaasassa sijaitseva Ekosoppi on aarreaitta! Löysin sieltä aivan ihania 
Intialaisia Reilun kaupan saippuoita. Ja kuinka onnelliseksi ihminen 
voikaan tulla pienistä saippuapakkauksista. Ovat muuten melkoisen
hienot!

tiistai 22. marraskuuta 2011

kalenteri

Missä vaiheessa on tullut marraskuu, juurihan oli kesä.


keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Joulutus

Olen aina ollut sitä mieltä, että joulutunnelma menee pilalle jos alkaa höösäämään liian aikaisin. Tuntuu, että jouluhössötys alkaa joka vuosi aiemmin ja aiemmin. Hyvä ettei kauppoihinkin ilmesty jouluvalohyllyt härpäkkeineen jo syyskuussa. Ei, ei, ei, liian aikaisin sanon minä! No, tänään kuitenkin minuun iski pienen pieni joulufiilis ja ruokin sitä laittamalla pienen pienet valot roikkumaan kirjahyllyn nurkkaan. Tuovat muuten ihanan tunnelman ja joulun odotus voi alkaa meidän huushollissa. Varsinaiset jouluvalot meille kuitenkin tulee aikaisintaan marraskuun lopussa.
Lisäksi äiti ja isä kävivät tänään kylässä ja palauttivat herran muutaman päivän vierailulta kotiin (siis koiramme Oton) ja toivat mukanaan ihanan joulunpunaiseksi maalatun vanhan tuolin, jolle heillä ei ollut käyttöä. Pelastin sen siis kaatopaikkakuormalta. Maali siitä toki näytti olevan melko lailla kuoriutunut joten voi olla, että sen kunnostaminen on edessä mutta ainakin joulun yli se saa olla joulutuolina.


maanantai 31. lokakuuta 2011

Sirotinvimma

Sattumalta meille rantautui kahdet uudet suola- ja pippurisirottimet vaikka emme sellaisia tarvitsekaan. Ne toimittavat nyt lähinnä koristeen virkaa. Mustat Aarikan sirottimet bongasin kirppikseltä ja ovat muuten aikas hienot!

lauantai 29. lokakuuta 2011

Kirjat järjestykseen

Emme ole omistaneet kirjahyllyä koskaan mutta nyt sellainen oli hankittava. Ikeasta se sitten lopulta löytyi vaikka kovasti yritän taistella Ikeaa vastaan ja ostaisin aina mielelläni muualta mutta pakko myöntää, että joskus sieltä vaan löytyy kivaa ja hyödyllistä kotiin. Ja sopii myös opiskelijan kukkarolle. Tavaratkin ovat päässeet jo kohta paikoilleen ja ai että tätä tilan tuntua, voiko tosiaan olla, että kaikille tavaroille on oma paikkansa?