maanantai 5. syyskuuta 2011

Finland, Sweden, Finland, Norway, Sweden, Finland

Keväästä asti olimme suunnitelleet, että tekisimme pienen autoretken pohjois-Norjaan tämän kesän aikana. Oli tipalla jäädä haaveeksi tuo reissu, kun kesä uhkaavasti läheni loppuaan. Mutta pääsimme kuin pääsimmekin lähtemään. Ei ollut loppukesä yhtään huono ajankohta tälle reissulle. Pohjoisessa oli jo ruska ihanasti aluillaan ja siellä oli ihan täysi syystunnelma. Neljä päivää kestävällä asuntoautomatkalla ehdimme katsella Suomen lappia, Norjan upeita vuoristoja ja maisemia ja piipahdimmepa pariin otteeseen Ruotsin puolellakin.




Norjalaisia yksityiskohtia.

Se oli asuntomme neljä päivää.







Tämä paikka oli löytö.



Bongasin Tromsøssa hienon julisteen.




Tromsø oli aivan ihana kaupunki. Sinne haluan vielä joskus uudestaan, 


ehkä ensi kesänä:)

Taidekauppias karkasi.



Voin kertoa, että nautimme 16€:n kahveista ja leivoksista.


Narvikin aseman ulkopuolella kaunis yksityiskohta.

Narvikin asemalla oli myös hieno, kuvattavan arvoinen vessa.






sunnuntai 28. elokuuta 2011

Sunnuntaipäivän avaus

Mikäs sen ihanampaa, kuin sunnuntaiaamut. Se kiireettömyys, rauha ja viikon
paras aamiainen. 



Ja sunnuntaipäivän loppuhuipennus: Kolme sangollista puolukoita, n. 3 litraa variksenmarjoja ja ystävämme hirvikärpänen kävi tutustumassa hiuskuontalooni.
Eivät todellakaan ole mitään tervetulleita vieraita, hyi!

torstai 25. elokuuta 2011

Juthbackamarknaden

Viime perjantaina vierailimme taas Juthbackamarkkinoilla Uudessakaarlepyyssä. Ne järjestetään joka vuosi aina elokuussa. Tavaraa pursuaa joka tuutista, kun ihmiset ovat tyhjentäneet varastonsa ja ullakkonsa. Tänä vuonna jopa löysin sieltä jotain ja tein jopa pari mahtavaa löytöä. Oli mukava ja antoisa reissu!

Tämä oli se ensimmäinen löytö. Olen yrittänyt metsästää
tällaista pari vuotta.
sellaista, mikä olisi kohtuuhintainen)



Nämä olivat se toinen löytö: Tove Janssonin alkuperäiset muumikirjat. ihanat!


Ja korulöytöjä. 

Hän maksoi 1,50€

maanantai 22. elokuuta 2011

Tuliaisia ranskalaiselta torilta

Iloksemme saimme nauttia viime viikolla ranskalaisen torin antimista. Mukaan sieltä tarttui muun muassa ihania käsintehtyjä saippuoita, maukkaita, eksoottisia leivoksia ja parhaimpia oliiveja 
mitä olen maistanut..namnamomom. Kyllä kiitos toistekin.





tuosta läjästä löytyy tuoksuina mm kookos, oliivi ja jojoba.





























































































































tiistai 16. elokuuta 2011

vielä on kesää

Kävin koirien kanssa lenkkeilemässä ja ihailin Suomen luontoa. Yritän ajatella positiivisesti ja todistella itselleni, että kesää on vielä jäljellä. Olenhan aiemminkin ilmoittanut olevani kesäihminen ja varsinainen auringonpalvoja. Kesän lopulla huomaan kuitenkin joka vuosi nauttivani alkavasta syksystä, sen tuoksusta, tunnelmasta ja väreistä. Ja mikä parasta, pääsee marjastamaan! Tänä vuonna ajattelin saada myös sienisatoa säilöön.

Loikkaloikkaloikka
Puolukatkin ovat pian keräämistä vaille valmiita. Ja eikun kaikki metsään!